Parin kolmen tunnin päästä on aika taas lähtee kentälle ja sanoo Helsingille toistaiseksi heipat. Neljän viikon aikana oon nähny paljon mun ihanii ystäviä (tosin joitakin en ehtinyt nähdä musta tarpeeksi tai joitain ollenkaan) ja tietysti perhettä. Eilen alko muutamaan otteeseen itkettää ja illal pitikin turvautuu pariin viinilasilliseen et sai ne hanat kiinni. En malta oottaa, et pääsen takas Ausseihin, mut kauhee ikävä jää. Mut kuten toi ylläoleva lause asian hyvin summaa, täytyy olla kiitollinen. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti