Lobster Shake

Heee-ei! Olin eilen aamuvuoros siel leipomo-kahvilassa ja aloin kyselee pomolta vuoroista, kun halusivat Cafe Bondistakin tarjota mulle joitain vuoroja, jos saisin leipomosta fixed shifts eli joka viikko samat vuorot. No pomo sitte kysyi, et haluisinko työskennellä heille kokoaikaisesti? Sanoi, et oli tosi vakuuttunu musta jo silloin lauantaina, et oon fiksu ja energinen ja haluis mut tiimiinsä. What do u know - mulla on kokoaikatyö! :D O:n kaa viestittelin facessa ja se nauro, ku oon ollu nyt niin mones eri mestas duunissa. Kyl mullaki on alkanu olee vähän dizzy olo täs pyöritykses ja musta on ihanaa nyt olla duunis yhes paikas, keskittyy niitten juttuihin ja käytäntöihin ja opetella yhet työskentely- ja toimintatavat, mahdollisimman nopeesti ja hyvin. Pomo on ilonen ja mukava ja tosi kannustava, mikä tuntuu tosi tärkeeltä ainaki näin alkuvaihees, ku yrittää nopeesti opetella tekee kaikkii asioita. Kaks tyttöö, mitä oon nähny, on kans kivoi ja varsinki yhestä aussitytöstä diggailen ihan kybällä - on ehkä yks mukavimmista tyypeistä, mitä oon tavannu. Eilen näin ohimennen kolmannen ja seki vaikutti kivalta, ehkä saksalaiselta. Anysay, nyt on pari vapaapäivää, tää ja huominen ja lauantai-aamuna taas kuudeks töihin (mikä tarkottaa herätystä siinä nelosen aikaan). Ens viikon rosterii en oo viel nähny, ku en saa täl hemmetin vodaphonen liittymäl noita multimediaviestei auki (yritin tuntikaupalla eilen ettii netistä ohjeita ja ladata jotain asetuksii, mut ne ei vaan skulaa), mut varmaan aika työntäyteinen viikko on tulossa - jes! Täytyy tänään mennä ahdistelee noita vodaphonen myyjii Junctionille, jos ne sais noi asetukset kuntoon, et alkaisin vihdoin saamaan noita multimedioita auki.
Ainiin sellasii kuulumisii vielä, et kävin tossa viime viikolla lekurissa yhen kiusallisen vaivan vuoks. Ne jotka mut tuntee hyvin, tietää, et mulla on jo jonkin aikaa kädet tärissy vähän, ei mitään parkinson-luonteista tärinää siis, mut sellasta vakauden puutetta, etten pystyis esim. kirurgina työskentelee (mitään muita esteitähän tälle ei olisi). No täällä toi tärinä on vähän pahentunu ja näissä kahviladuuneissa tullu aika hyvin esille, kun pitää niitä piripintaan ahdettuja kahvikuppeja kannella lautasilla pöytiin ym. Officeduunis moinen tärinä ei oo paljoo häirinny ja joskus jossain juhlissa kuppeja kantaessani oon vaan naureskellu mun kavikuppineuroosille, mut täällä toi ei oo paljoo naurattanu. Hirveen nöyryyttävää kantaa varovasti yhtä kahvii kerrallaan pöytään ja ojentaa sitä tärisevin käsin asiakkaalle, ku muut - normaalit - työntekijät vie useita kerrallaan ja paljon nopeemmin. Asiakkaita moinen ei oo häirinny, itse asias 90% niistä on ollu tosi sulosia ja kannustavii ("Oh, is it your first day? Don´t be nervous, you´re doing fine honey!"), mut ku ite tiiät, et kyse ei oo hermoista vaan jostain fyysisestä ja jatkuvasta jutusta (hence, it would be my first day forever), niin alat vaan häpee ittees eikä asiakkaiden säälivät katseet tunnu kovin kivalta. Mua sit alko ottaa toi asia niin paljo päähän (ku monessa mestassa ois ilman sitä menny tosi hyvin), et menin viime viikol lääkäriin. Mukava naislääkäri totes, et ei oo kyl ihan normaalii nuorella ihmisellä tällanen tärinä ja määräs verikokeisiin. Multa otettiin laaja verenkuva ja yhteensä 6 putkee verta. Hoitaja oli aasialaistaustainen mies ja ilmeisen huolissaan siitä, etten pyörry, ku kyseli kaikkee, et pelkäänkö neuloja, oonko syöny lounaan ym. ym. Yritin sit vakuuttaa sille, et oon syöny ja etten tosiaankaan pelkää neuloja (multa on otettu tähän ikään mennes varmaan 10 000 verikoetta). Vähintäänki hämmentävä oli sen mieshoitajan kysymys siinä vaiheessa, ku se iski sen neulan suoneen, ku se kysy "How was it for you?" En tiiä, onks tää vaan mun likanen mielikuvitus, mut mulle tosta kysymyksestä tuli mielleyhtymä johonki ihan muuhun tilanteeseen, ku verikokeeseen ja kysyin ihmeissäni vaan et "Excuse me?" Sit se täsmens et "The needle, how was it for you, did it hurt?" ja naurahdin vaan, et ei, hyvä oli, ei sattunu, kiitos kysymästä. :D Nojoo, anyway, maanantaina kävin kuulemas kokeiden tulokset ja kaikki arvot oli kuulemma tosi hyviä, mitään erikoista ei löytyny niistä. Lääkäri faksas lähetteen sairaalaan neurologille ja sieltä sairaalasta soittivatkin tiistaina mulle. Kyseisel neurologil ei oo aikoja julkisel puolel ja joutuisin menee yksityiselle vastaanotolle, mut se ei olis ongelma, kun hoitajan mukaan saisin medicaresta takas suurimman osan palkkiosta, jolloin mun lopulliseks osuudeks jäis vaan jotain 30 dollarii. Ongelma on, et eka aika ois 20 kesäkuuta ja mietin, et onko järkee mennä niin myöhään, et pitäiskö vaan antaa asian olla ja mennä sit ihmettelee tota juttuu lääkärille Suomessa, ku oon takas siellä. Ku nyt en oo ees varma, oonko edes Sydneyssä enää kesäkuussa...Mutta täytyy varmaan soitella sinne takas ja kysellä, miten noi ajanvaraukset ja peruutukset menee siellä. Ainiin sellanen juttu viel (tähän järkkypitkän avautumisen loppuun), et ihan kohta pitäis ottaa yhteyttä Kilroyhin ja muuttaa mun paluulennon ajankohtaa. Toi lennon muutos maksaa joka kerralta 180€, joten hirveen montaa kertaa sitä ei haluis tehä, mut toisaalta, ku ei sitä kristallipalloo oo, niin tota omaa tulevaisuuttakaan ei oo niin helppoo ennustaa. Millonkas mä palaisin takas sinne Pohjolaan - ehdotuksii?! :D